Kaihdinten varjoista

Sinua ajatella

kuin soittaisi
tuota kultaista
kipein sormin,
antaisi huulien,

kuin palaisivat
intohimon liekeissä,

puhaltaa tunnetta
täyteen tuon
kaikuvan pihan,

johdattaisi äänen
yli tiilikattojen,
takorautaparvekkeiden,
nokisavuisten piippujen.

Ja kurkistaisi ikkunasta
hän, sieltä ylimmästä,
katsoisi kaihoten
kaihdinten varjoista
alas tuohon suloiseen
soittajaan,

heittäisi lantin tai,
ruusun,
koska ei muuta
uskaltaisi.